sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kuinka bulimiasta parannutaan ?

Törmäsin joihinkin parantumisvinkkeihin, missäpä muualla kuin suomi24:n ihanilla keskustelupalstoilla... mutta on näissä asiaakin.


- Keksi ahmimisen sijaan jotain muuta tekemistä, kun tuntuu pahalta. Pääasia, että purat pahaa oloasi ULOSPÄIN eli teet sen jotenkin muuten kuin oksentamalla ja itseäsi vahingoittamalla. Kynä ja paperi-yhdistelmä on terapiamuotona kätevä ja tehokas kuin mikä. Pyri analysoimaan etenkin, mistä ahmimishalu johtuu. Koetko olosi arvottomaksi - miksi? Siihen ei todennäköisesti ole mitään oikeaa syytä.

Kuulostaa kyllä ihan fiksulta tavalta. En mä kyllä oo muille sanonut että mulla ois mitenkään paha olla, mutta tavallaan sitä kai yrittää suojella läheisiään... En halua niiden tietävän kaikkea, koska haluan että meidän väliin ei tuu mikään sh. Ja jossain olikin, että kannattaa nimenomaan jollekin ammattilaiselle puhua, eikä esimerkiksi kaverille (ainakaan siis koko ajan joka päivä / usein nyt kuitenkaan), ettei suhde muutu tavallaan hoitaja-hoidettava - suhteeksi. 

 - Olet oikeassa siinä, ettei bulimia muutu eikä häviä itsestään ennen kuin opit tykkäämään itsestäsi. Ratkaisu? Opettele tykkäämään itsestäsi ja etsimään positiivisia asioita ulkonäöstäsi. Se kannattaa. Miksi elämän pitäisi olla kärsimystä, uskotko, ettet ansaitse parempaa? ANSAITSET PAREMPAA. Sano ääneen viisi kertaa päivässä peilin edessä: "Rakastan itseäni ja kroppaani." ja hymyile päälle. Teeskentele hymyä niin kauan, kunnes siitä tulee aito. Syömishäiriö häviää vasta silloin, kun olet korvannut itseä halventavat ajatukset optimistisilla ja valoisilla mielikuvilla itsestäsi - kunnes olet alkanut aidosti uskoa, että olet arvokas ihminen ja ansaitset kaiken hyvän.

Tääkin on teoriassa tosi hyvä idea. Mutta sitten kuvittelen itseni hokemassa jotain mantraa peilin edessä niin tuntuu kyllä pikkasen säälittävältä. Itsestään tykkääminen on tosi vaikeeta. Usein. Joskus hetken ajan tykkään itestäni, mutta kyllä suurimman osan ajasta oon todella epävarma ja ahdistunut. En haluaisi, mutta näin vaan on. 

 - PIDÄ PUOLESI JA ARVOSTA ITSEÄSI!!!! Jos joku läheinen ihminen arvostelee ulkonäköäsi tai suoriutumistasi, napsauta takaisin samalla mitalla, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Uskalla suuttua. Voit olla törkeäkin - itse asiassa sinun KANNATTAA opetella olemaan röyhkeä, syömishäiriöön sairastuvat ovat usein aivan liian kilttejä ja tunnollisia tunteidensa tukahduttajia. Voit haistattaa, huutaa "Hittoako se sinulle kuuluu miltä minä näytän!? Pidä huoli omasta peffastas, siinä varmaan riittää työmaata!", tokaista "Onneks läskistä pääsee eroon, mieti kun toi sun mieletön tyhmyys ei taas lähde ikinä..", "Oliko tuo susta kohteliasta?", tai sanoa ihan rauhallisella äänensävyllä
"Anteeksi, mutta mielestäni kommenttisi oli asiaton.",
"Pahoitin mieleni äskeisestä ja toivon sinun pyytävän anteeksi.".
Voit valita itse, miten (epä)kohtelias olet. Mielestäni on tärkeää uskaltaa ja sanoa ääneen mielipiteensä eikä vain ajatella hiljaa mielessään että "onpas se tyhmä kun kommentoi". Pääasia on, että annat sinua loukanneen henkilön ymmärtää, ettei KENELLÄKÄÄN ole oikeutta kommentoida kroppaasi, ellet sitä halua. Siitä ei saisi jäädä mitään epäselvyyttä.

Totta. Oon liian kiltti, enkä oikeesti uskalla (kehtaa?) sanoa läheskään niin suoraan asioita, kuin haluaisin. Täytyy opetella. 

 - Tiedän, ettei syömishäiriöistä tulisi kannustaa laihduttamaan. Tiedän kuitenkin myös sen, kuinka tuskallista on olla sekä lihava että buliminen. Todennäköisesti laihdutat kuitenkin ihan riippumatta siitä, mitä joku anonyymi nettikirjoittaja neuvoo. Itse onnistuin pudottamaan painoa ja tasapainottamaan syömiseni lisäämällä proteiinia ja kasviksia ruokavalioon ja vähentämällä hiilihydraattien saantia. Runsaat verensokerin heilahtelut altistavat ahmimiselle, tärkeää on myös muistaa säännölliset ruoka-ajat.

Niimpä. Mä oon vihannu sitä ''täsmäsyömistä'' niin kauan kuin muistan. Pelkkä sana saa mut vihaseksi. Kuitenkin tiedän, jossain sisimmässäni, että se ois oikeesti älyttömän tärkeetä ja järkevää.

-Bulimiassahan itsetunto laskee helposti nollille senkin takia,kun tuntee itsensä heikoksi ja huonoksi epäonnistujaksi kun sortuu ahmimiseen jne.MUTTA kun ihmisen (jokaisen!) luontoon kuuluu ruuasta ja hyvistä mauista nauttiminen.Sit jos sen itseltään kieltää kokonaan,sitä varmemmin 'sortuu' ahmimaan,kun mieli tai joku osa ihmisen aivoissa huutaa sitä mielihyvää.Se on osa ihmisyyttä,ei mikään heikkous.Eikö se kaikessa ole niin et minkä itseltään tiukasti kieltää,siitä ei sitten ajatuksiaan saa irti vaan se pyörii mielessä koko ajan.Siis ahmija ja oksentaja EI ole heikkoluontoinen.Surullinen varmasti.

 - Jenkkityyliset itseapukirjat ja elämäntaitokirjat voivat olla ihan yllättävän asiallisia. Myös psykologia joka käsittelee persoonallisuuden kehitystä, on tähän liittyen mielenkiintoinen aihealue.

Siis... joskus vaan on sellainen olo, että en pysty tähän omilla ''eväillä''. Oon ihan ku joku koira, tarviin sen tiedon, että saan palkinnon, kun olen tehnyt jotain hyvin. Jostain syystä TERVEYS ei ole ollut suurena motivaationa tässä projektissa, mitä suuresti ihmettelen. Kaikki ihmiset tarvii tavoitteita, joita kohti kulkea. Oon pitkän ajan kuluessa tullut siihen johtopäätökseen, että tällä sairaudella korvaan jotakin, mikä puuttuu. Semmonen tyhjä aukko, joka on vaan pakko täyttää jollakin paskalla.

Lisäksi huoli läheisten jaksamisesta tän asian suhteen saa mut henkisesti kuilun partaalle. Ihan helvetin paha olla (henkisesti), kun näen sen kärsimyksen, enkä kykene sanomaan mitään. Ja se tieto, että minä aiheutan sen surun ja huolen. Ei voi olla.... En tee sitä tahallani, joku tekee sen puolestani. Ne, joilla on kokemusta tästä, tietävät kyllä. Ei tätä kukaan oikeasti halua. Ei todellakaan.
Haluaisin vaan pyytää anteeksi, että olen niin vaikea ihminen. Miksi sairastuin ? Ja miksi vitussa en vaan voi lopettaa ?! Totuushan on se, ettei parantuminen käy sormia napsauttamalla. Siihen menee aikaa. Joillakin menee kuukausia, ennen kuin tuntee itsensä ''vapaaksi''. Joillakin voi mennä vuosia. Ja niitä loppuja en halua edes ajatella. Pitkä prosessi siitä tulee, mutta se on varmasti sen arvoista. 

Eilen oli lääkäri ja sain lähetteen psykiatriselle puolelle. Sieltä sitten otetaan yhteyttä, kun on vapaata. 

Toivottavasti pian.  

Sormet ristiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti