sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ajatukset ei anna mun nukkua

Todellakin liikaa ajatuksia, pakko purkaa niitä tänne.

Tarviin tavoitteita. Sellaisia välitavoitteita, että kun ne on saavutettu, tulee jonkinlainen ''palkinto''. Tiedä sitten, millaisia.
Just mietin, että vuosia sitten kun oli anoreksia, ja äiti teki ruokaa, niin olin aivan varma että se laittaa jonkun puoli kiloa rasvaa siihen ihan vaan mun takia. Ja ravintolassakin ollessa mietin, että ne varmaan just mulle laittaa kaikkea rasvaisinta ruokaan.
Nykyään pystyn olla välittämättä siitä, ainakin useimmiten. Voin syödä ranskiksia miettimättä, että ''apua, nää on uppopaistettu rasvassa ja kuolen kun syön nää''. Ei kinosta. Mutta kyllä se aina käy mielessä, jollain tavalla... Ei ehkä pelota mutta vähän inhottaa.

Äsken kirjotin, että sairaus täyttää sen aukon elämässäni, josta jokin muu asia puuttuu. En oo vielä saanut ittestäni selvää, että mitä puuttuu. Vaikka pieniä aavistuksia on, ja sekin asia saa mut älyttömän ahdistuneeksi vaikkei se omasta mielestäni huono juttu olisikaan. Jotain hyvää. Ehkä oon sitten semmonen ihminen, joka tarvii miljoona kaksataa tuhatta syytä, jotta elämä ois hyvää.

Rakastan puhua ihmisten kanssa, jotka ovat niin positiivisia, ja uskovat, että kaikki järjestyy. Yhtä koulutehtävää tehdessä puhuin erään tutun kanssa, joka sanoi mm....
''Yleisesti ottaen uskon, että ihmisellä on suurikin mahdollisuus itse vaikuttaa erittäin moniin asioihin elämässään. Kysehän on valinnoista ja vastuun kantamisesta omasta elämästään ja hyvinvoinnistaan. Tietenkään tämä ei ole yksiselitteistä ja helppoa, mutta yleensä hyvinkin mahdollista. On vain tiedettävä mitä haluaa ja toimittava niin, että saavuttaa onnensa. Tai ainakin onnellisemman elämän. "Ei voi mitään" -asenne on pelottavan yleinen este hyvälle elämälle. Yleensä voi aina jotain!''

Allekirjotan täysin. Ja pistää ärsyttämään sellainen asenne, että ''katsotaan nyt... ehkä niin tapahtuu, ehkä ei.... mietitään vielä, onko toi hyvä idea...'' Semmonen jahkailu. Siis tietenkin, jos kyse on jostain elämää suuremmasta asiasta, niin senkun miettivät vaikka viisi vuotta. Aivan sama. Mutta ite oon niin erilainen, en halua odottaa. Etenkin, kun tiedän, mikä on oikein. Miksi pakenisin onnea?
Tiedän kyllä mitä haluan, mutta valitettavasti kaikki ei ole minusta kiinni.

1 kommentti:

  1. Heippistä. :) Lueskelin blogiasi ja se oli todella kiinnostava. Teksti pureutuu syömishäiriöaiheessa todella syvälle ja jotenkin tosi henkilökohtaisella, kiinnostavalla tavalla. Päätin tägätä mielenkiinnosta sinut tähän haasteeseen:
    http://shadow-selves.blogspot.fi/2013/02/paljastuksia.html

    VastaaPoista